Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä nähdään kevään aikana ratkiriemukas komedia Näytelmä, joka menee pieleen. Jo näytelmän nimi kertoo, että luvassa on kovasti nauruhermoja koetteleva parituntinen. Sitten kun vielä lisää näyttelijäkattauksen, joka on täynnä Suomen ykkösrivin komedienneja, on lupa odottaa hauskaa iltaa.
Odotukset palkitaan jo ennen kuin esitys ehtii virallisesti alkamaan. Kun yleisö valuu kohti katsomoa, kävelee vastaan harmaissa pitkissä kutreissa farkkuliiviin sonnustautuneena mieshenkilö, jolta on koira hukassa. Tarkemmin katsottuna mieshenkilö paljastuu näyttelijä Eppu Salmiseksi, joka on muuntautunut roolihahmoonsa valo- ja äänimies Teuvoon.
Hetken päästä sitten katsomossa koiraa etsiskelee myös näyttämömestari Anne eli näyttelijä Eija Vilpas. Käytännöllisesti katsoen näytelmä siis alkoi jo ennen kuin se virallisesti alkoi. Kun itse näytelmä pääsee alkuun, on luvassa kyllä sellaista tykitystä, jota harvoin näkee.
Kuten jo alussa odotuksista kerroin, että näytelmä on varmasti nauruhermoja koetteleva ja sitä se todellakin oli. Sen reilun kahden tunnin aikana, jonka tuo näytelmä kesti, sai vatsalihakset kyllä kyytiä oikein urakalla. En muista, milloin viimeksi olisin teatterissa nauranut niin paljon kuin katsoessani tätä esitystä.
Eija Vilpakselta, Santeri Kinnuselta, Eppu Salmiselta ja Risto Kaskilahdelta sopi odottaakin upeita komediallisia tekoja, mutta uusina tuttavuuksina teatterilavoilla, varsinkin komediallisissa rooleissa nähtiin Alex Anton ja Joel Hirvonen, jotka osoittivat kyllä erinomaisen kyvykkyytensä komediamaailmassa.
Mainitsematta ei voi jättää myöskään Linda Wiklundin roolisuoritusta Sannana eli Florence Colleymorena eikä Matti Rasilan tulkintaa Henkkana eli Charlesin hovimestari Perkinsinä. Jokainen roolisuoritus täydensivät toisiaan ja kohtaukset, jotka sananmukaisesti menivät useimmat pieleen, aiheuttivat suuria naururemakoita yleisössä.
Näytelmässä oikeastaan kaikki sellaiset asiat, jotka voivat mennä pieleen menivät pieleen, tosin tällä kertaa tarkoituksellisesti osana sitä näytelmää. Mikäli nuo tapahtumat tapahtuisivat aidosti, olisi se teatterille melkoisen nolo tapahtuma, mutta nyt tässä kaikki toimivat kokonaisuutena, osana näytelmää. Myös näytelmän sisällä olevan näytelmän amatöörimäisyys, joka näytelmällä oli tarkoituskin tuoda esille.
Tämä näytelmä on sellainen, joka parantaisi myös pahasti masentuneen ihmisen, ainakin hetkellisesti. Eli toimii myös masennuslääkkeenä, mikäli kärsit kevätmasennuksesta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Tapio Vanhatalo / Helsingin Kaupunginteatteri
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?