Macbeth vakavan kysymyksen äärellä – Mikä on oikein ja mikä väärin?

Suomen Kansallisteatterin Suuren näyttämöllä nähdään tänä keväänä näytelmä vallanhimosta, siitä, mitä vallan eteen on valmis tekemään ja mitä seurauksia teoilla voi olla. Kyseinen näytelmä on William Shakespearen Macbeth, jossa Macbeth haluaa kuninkaaksi, vaikka murhaamalla nykyisin kuninkaan.

Tämä kolmen tunnin spektaakkeli, on tarina siitä, mitä on valmis tekemään saavuttaakseen päämääränsä ja kuinka se teko voi vaikuttaa itseesi. Tarinan alussa Macbeth saa noidilta viestin, että hänestä on tuleva kuningas.

Macbeth on valmis jättämään asian sattuman varaan, kunnes palaa kotiinsa vaimonsa Lady Macbethin tykö. Vaimon vallanhimo ajaa päähenkilön raakaan veritekoon, jolla Macbeth pääsi kuninkaaksi.

Näytelmässä tuli hyvin esille se, että veriteon avulla Macbeth saavutti päämääränsä, mutta se jätti silti jälkensä. Sodassa lukuisia vihollisia tappanut mies ei pystynyt kunnolla käsittelemään tätä hirvittävää tekoa, jonka hän teki.

Kuningattareksi päässyt Lady Macbeth vähätteli Macbethin omantunnon tuskia, jotka olivat seurausta kahdesta murhasta. Lopulta myös kuningatar itse sai kokea samanlaista tuskaa, kun oli itsekin syyllistynyt murhaan.

Tarinassa kietouduttiin hyvin nykypäivän ja vanhan ajan äärirajoilla. Välillä ei tiennyt, millä vuosituhannella mennään eikä se näytelmän edetessä ollut väliksikään, sillä Shakespearen näytelmät ovat ajattomia, jonka tämäkin osoitti.

Nykyisyyteen viittavia asioita oli muiden muassa se, että näytelmässä puhuttiin kännyköihin. Myös puvustus oli hyvin nykyaikainen, eikä Shakespearen näytelmiin tyypillisiä pukuja ollut, vaan pukeutuminen oli hyvin tavanomaista, tähän aikaan sopivaa.

Pukuloisto puuttui, mutta se ei tätä näytelmää missään nimessä pilannut eikä sekään, että näytelmässä lähetettiin tekstiviestejä ja puhuttiin kännykkään. Kuka olisi uskonut sellaista tapahtuvan William Shakespearen näytelmässä?

Näytelmässä oli havaittavissa tyypillistä shakespeareläisyyttä tunnekuohuineen ja monologineen, mutta silti jotakin jäi uupumaan. Macbeth ei yltänyt aivan sille tasolle, mille Shakespearen näytelmän olisi voinut kuvitella yltävän.

Näyttelijöistä ei homma jäänyt kiinni, mutta jotenkin tuli mieleen, että tunnekuohuissa ja dramaattisuudessa oltiin menty hieman käsijarru päällä eikä päästelty höyryjä kunnolla irti, kuten tällaisessa tarinassa olisi ollut mahdollista tehdä.

Antti Luusuaniemi Macbethinä oli hyvä valinta ja hän osasi näytellä roolinsa valtavan hienosti. Mies on omillaan nimenomaan rooleissa, jossa voi esittää pahaa. Silti Macbethiä ei voi pitää täysin pahana, sillä tässä hahmossa tuli esille myös se inhimillisempi puoli. Omantunnon tuskat, jotka tulivat esille näkyinä.

Harmittamaan jäi myös se, että Esko Salmisen roolihahmosta oli tehty liian niukka. Olisi mielellään katsonut loistavan Esko Salmisen roolisuoritusta pidempäänkin ja toivottavaa olisi ollut, kun hänet oltaisiin päästetty kunnolla irti. Nyt Salmisen irtiotto jäi turhan vaisuksi. Ihmetystä herätti myös se, että Esko Salmista ei näkynyt enää kiitoksissa, van siinä vaiheessa mies taisi olla jo kotosalla.

Kaiken kaikkiaan näytelmästä jäi kuitenkin hyvä fiilis ja sitä voi suositella kaikille. Tokihan arviointiin vaikuttaa se, että omat ennakko-odotukset näytelmän suhteen olivat valtavat ja ne eivät nyt täysin tässä näytelmässä ylittyneet, valitettavasti.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Suomen Kansallisteatteri