Muistisairaudet ovat hyvin yleisiä vanhoilla ihmisillä ja useimmiten ne aiheuttavat lähiomaisille hyvin paljon murheita. Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa pyörii tänä keväänä näytelmä siitä, millaista elämä on muistisairaalla ihmisellä ja miten se vaikuttaa heidän omaisiinsa.
Isä-näytelmä pureutuu tähän vaikeaan ja vakavaan asiaan hyvin totuudenmukaisesti, tuoden ilmi niin vanhuksen ajatusmaailmaa ja ajatuksenjuoksua kuin myös omaisten murheita ja sitä, kuinka rankkaa heidän elämänsä on.
Kohtaukset näytelmässä poukkoilevat sinne tänne, mutta tähän tarinaan sellainen sopii, kun poukkoilu markkeeraa Jari Pehkosen esittämän Arnen mielenlaatua. Välillä ei aina tiennyt, että mennäänkö nykyhetkessä vai menneessä, mutta sama ongelma se on dementiaa tai muita muistisairauksia sairastavalla.
Tyttären Annen, jota näytteli Vuokko Hovatta, huoli isänsä hyvinvoinnista tuli näytelmässä hyvin esille ja se, kuinka muistisairaan isän vointi nousee tyttärelle päällimmäiseksi ajatukseksi eikä oikein muita ajatuksia siinä vaiheessa enää ole. Tästä kärsii aviomies Patrik (Heikki Sankari), joka tuo kärsimättömyytensä ilmi niin Annelle kuin Arnelle.
Patrikin käytös tietyissä tilanteissa herättää myös mietintöjä. Onko hänen käyttäytymisensä oikeutettua? Voiko avomies tai aviomies vaatia enemmän aikaa itselleen, kun vaimon lähiomainen käy taisteluaan elämänsä kanssa? Tietyllä tavalla varmasti onkin oikeutettua, mutta kyllä siinä mieleen itselläni ainakin heräsi, että ymmärrystä olisi syytä antaa enemmän.
Näytelmä pisti pohtimaan elämän isoja kysymyksiä. Kysymyksiä siitä, että miten muistinsa menettäneen läheisen hoitaminen vaikuttaa itseensä ja millaista on muistisairaan ihmisen elämä. Näytelmässä nimenomaan muistisairaan ihmisen ajatusmaailma oli tuotu hyvin esille ja se, kuinka muistot muuttuvat mielessä todeksi.
Teknisesti muistisairaan ihmisen ajatusmaailma oli tehty nimenomaan siten, että ensin Anne tuli tapaamaan isäänsä, sitten mukana olikin jo joku mies ja yhtäkkiä ei sitten ollutkaan, eikä äskettäin tapahtuneita asioita ollut tapahtunutkaan todellisuudessa. Tai oli ne tapahtunut, mutta hieman aikaisemmin, joka taas selvisi myöhemmin.
Vakavan aiheen ympärille oli saatu ujutettua myös huumoriakin ja Jari Pehkonen on juuri sellainen näyttelijä, joka osaa omilla eleillään ja teoillaan hauskuuttaa yleisöä eikä Pehkonen jättänyt yleisöä kylmäksi tälläkään kertaa. Hauskoja hetkiä, joilla yleisö remahti nauramaan, oli näytelmässä useita ja niiden takana oli Jari Pehkonen.
Näytelmä on sellainen, joka kannattaa käydä katsomassa. Varsinkin sellaisten henkilöiden, joilla ei ole vielä kokemusta muistisairaan ihmisen kanssa toimimisesta. Tarina on rankka, mutta vakavista aiheista huolimatta hauskojakin kohtauksia löytyy. Jos huumoripläjäystä hakee, niin silloin Isä ei ole oikea näytelmä, mutta draamana varsin toimiva.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Helsingin Kaupunginteatteri, Isä, Tapio Vanhatalo
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?