Intersopolskan vangit – 1. Luku

Tämä tarina on perheestä, joka joutui vangiksi talvisodan alkaessa. Tarina on fiktiota, vaikka sillä on yhtymäkohtia todelliseen elämään.

Lumi on jo valkaissut maan syvällä Karjalan sydänmailla, Neuvostoliiton rajan tuntumassa Suojärven kunnassa sijaitsevassa Ignoilan kylässä. Ignoila, joka on saanut nimensä kylän ensimmäiseltä asukkaalta Ignati Burtschalta. Kylän halkaisee Suojujoki, jonka koskista peräti kuusi on kylän alueella. Siellä on myös vuonna 1930- luvulla rakennettu voimalaitos.

Voimalaitoksen esimiehenä toimii 165 senttiä pitkä ja hoikkavartaloinen mies Jooseppi Kinnula, jonka työsuhdeasunto sijaitsee muutaman kilometrin päässä voimalaitokselta. Keltainen rakennus, joka on yksi kylän näyttävimmistä. Siinä talossa Jooseppi asuu perheensä kanssa. Hänellä on vaimonsa Hillevin kanssa kymmenen lasta, joista osa on jo lentänyt pesästään. Vain kolme nuorimmaista tyttöä ja pojat ovat vielä kotona. Arja on jo ehtinyt kymmenen vuoden ikään, kun taas Aila on vasta aloittanut koulunkäyntinsä. Annaleena taas on vasta viiden vanha.

Kymmenestä lapsesta vain kaksi on poikia. Heistä Armas on 13 vuotta ja Antti viisitoista. Armas oli kuullut kylillä juttua, että sota olisi jo alkanut ja kertoi siitä heti tietysti nuoremmille siskoilleen. Ulkona leikkimässä olleet tytöt juoksivat hädissään sisälle kertomaan uutisen äidilleen. Äiti yritti tyttöjä rauhoitella, mutta pelko hiipi Hillevinkin puseroon siitä, kuinkahan nyt kävisi, jos sota alkaisi. Olihan hänellä kauheat muistot sisällissodan ajalta, jolloin Jooseppikin oli revitty taisteluihin mukaan.

Jooseppi ei koskaan ollut oikein aatteen mies, mutta hän ajautui taistelemaan vuoden 1918 sodassa punaisten puolelle, pakotettuna. Vaikka hän on esimiehen asemassa voimalaitoksella, niin enemmän Jooseppi itsensä työläiseksi tuntee kuin johtajaksi. Rikkauksia ei Joosepilla ole, sillä talokin on Voimalaitoksen omaisuutta. Hän selvisi sisällissodasta suhteellisin vähin vaurioin. Painajaiset taistelutantereilta häiritsevät unta, mutta säilytti henkensä ja kaikki raajansa, ilman mitään näkyviä fyysisiä vammoja.

Monta tuttua miestä silti jäi tuolle tantereelle ja se pelottaa Hilleviä. Varsinkin, kun nyt heidän asuntonsa Ignoilassa on hyvin lähellä Neuvostoliiton rajaa. Koko syksyn ajan Ignoilassa on eletty pienessä pelossa siitä, jos sota syttyisi. Kylän alueella on nähty ajoittain outoja ihmisiä, joiden on epäilty olevan neuvostoliittolaisia vakoojia. Voimalaitoksellakin niitä on käynyt, millä asialla milloinkin. On ollut erilaisia myyntimiehiä, jotka eivät oikeastaan ole myyneet mitään, mutta sillä verukkeella päässeet käymään Voimalaitoksella tarkistuskäynnillä.

Strategisesti ajatellen voimalaitos, joka tuottaa kylän lisäksi sähköä myös hieman pidemmällekin Suojärvellä, olisi mitä mainioin kohde tuhota heti ensimmäisten joukossa. Auttamattomasti myös alue, joka sijaitsee aivan rajan tuntumassa, olisi taistelutannerta, jos sota syttyisi. Jooseppi ja Hillevi tietävät, että sodan syttyessä olisi aika jättää nämä maisemat ja lähteä turvallisemmille vesille. Siihen on varauduttu ja heille on kyyti luvattu heti, kun sota alkaisi.

Siihen luottaa myös Jooseppi, että sana, jonka hän on saanut, pitäisi. Siksi Jooseppi tyrmäsikin huhut siitä, että sota olisi alkanut.

– Eihän se vielä ole voinut alkaa, kun ei meille ole kukaan mitään kertonut, Jooseppi totesi perheelleen.

– He ovat luvanneet ilmoittaa meille heti, jos sota alkaa ja siihen mie luotan, Jooseppi jatkoi.

Silti Joosepin päässä alkoi jyskyttämään ajatus, että mitä jos sittenkin. Mitä jos tieto ei kulkeutuisikaan tänne asti, vaikka sota olisikin alkanut. Hetken mietittyään hän päätti soittaa kylälle varmistaakseen sen, että sota ei olisi alkanut. Kylältä kerrottiin, että heidät kyllä haettaisiin turvaan, mikäli näin pääsisi käymään.

Jooseppi rauhoitteli perhettään puhelun jälkeen ja lopulta he rauhoittuivatkin, uskoen, että kyllä heidät pois haettaisiin sodan syttyessä. Illan hämärtyessä koko perhe päätti mennä levollisin mielin nukkumaan, autuaan tietämättöminä, mitä olisikaan seuraavana päivänä edessä.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi