Keväällä koronan rantautuminen Suomeen sulki kaiken kulttuurin. Se johti teattereiden näytöksien peruuntumisiin ja osassa teattereista myös henkilökunnan lomautuksiin. Helsingin Kaupunginteatteri selvisi lomautuksilta, mutta tappiota kertyi silti suuria summia.
– Meidän lipputulojen menetykset olivat reilu kaksi miljoonaa euroa eli hirveän iso taloudellinen vaikutus, Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman totesi.
Vaikka taloudellinen tappio oli suuri, sai teatteri myös kompensaatiota menetyksistä ministeriöltä ja myös kaupunki tuki, josta Arffman oli hyvin kiitollinen.
– Tällä hetkellä muuten sen kevään osalta on hyvä tilanne, että emme joutuneet lomauttamaan ketään ja nyt olemme pystyneet harjoittelemaan tulevia juttuja. Ajatus on, että teemme näytelmiä valmiiksi ja toivon mukaan myös esitetään niitä, Arffman kertoi.
Tilanne ei suinkaan ole vielä ohitse ja toinen aalto tekee parasta aikaa tuloaan Suomeen. Luvassa ei välttämättä ole taloudellisesti kovin hyvä syksy, mikäli teatteria ei päästä täysille saleille esittämään.
– Suurin hankaluus tässä syksyllä on se, jos joudutaan koko syksy puolille saleille esittämään. Se on taloudellisesti aika hankalaa, mutta esitämme kyllä niinkin, kunhan pidämme ohjeistuksista kiinni ja tehdään, kuten ylemmät tahot päättävät, Arffman lupasi.
Erilainen kevät ja kesä
Se, että näytelmien esittäminen loppui keväällä kuin seinään, tarkoitti se myös uusien näytelmien tekemistä ja harjoittelemista. Maaliskuussa piti alkaa syyskuussa ensi-iltaan tulevan Punaorvot– näytelmän harjoitukset, mutta toisin kävi.
– Meillä piti keväällä alkaa harjoitukset tästä jutusta, mutta eivät sitten alkaneetkaan. Siksi tulimme keskellä kesää töihin. Tietenkin toivomme, että pääsemme ensi-iltaan ja emmeköhän me pääse. Meillä on hienot turvatoimet täällä Kaupunginteatterilla, joten meidän puolestamme teatteriin on turvallista tulla, Punaorpojen ohjaaja Lauri Maijala pohti.
Vaikka työt loppuivat ja vapaa-aika lisääntyi, ei se kaikille ollut vain negatiivinen juttu. Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Risto Kaskilahti sai koronasta pitkään kaipaamansa loman.
– Tässä surkeudessaan kävi pieni tuuri. Aika monta vuotta on mennyt tässä myös kesät töissä eikä hirveästi ole tullut huilattua. Nyt tuli sellainen pakkohuili ja huomasin kesän mittaan, loman tehneen ihmiselle hyvää, Kaskilahti tokaisi.
Katsojille maskit
Helsingin Kaupunginteatteri palaa askel kerrallaan kohti normaalia, vaikka toisaalta toiminta on kaukana normaalista. Esitykset vedetään puolityhjille saleille ja turvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
– Tärkein on ehkä se, että lippujen palautuskäytäntöjä on muutettu. Jos katsoja tuntee vähänkään oireita tai sairaaksi, on hänellä oikeus peruuttaa tai vielä vaihtaa ne liput samana päivänä, että kukaan ei tulisi tänne oireisena, Arffman painotti.
Katsomoihin suositellaan kasvomaskien käyttöä ja käsidesiä on tarjolla yleisön puolella ja turvaväleihin on kiinnitetty huomiota.
– Ainakin yhden näytöksen perusteella, se kasvomaskien käyttö ei ollut yleisölle mikään ongelma.
Pieni Merenneito– musikaali esitettiin jo uudenlaisilla turvallisuusohjeilla.
– Se oli erittäin jännittävä ja opettavainen kokemus. Me käymme, kun Merenneitoa esitetään viikonloppuna, heti seuraavana maanantaina kaikki mahdollinen palaute läpi ja kaikki sellaiset huomiot, että täytyykö tehdä ennakko-ohjeisiin tai ohjeisiin paikan päällä jotain muutoksia.
Helsingin Kaupunginteatterissa on edessä kiireinen syksy, jossa ensi-iltoja on tulossa tuttuun tapaan useampia. Suurella näyttämöllä ensi-iltansa saa musikaali Päiväni Murmelina ja Pienellä näyttämöllä taas jo aiemmin mainittu Punaorvot. Lillanissa ensi-iltansa saa Män kan inte våldtas.
Mainitsemisen arvoinen on myös Areena- näyttämön puolella esitettävä Toinen pullo cavaa eikä unohtaa sovi myöskään Sari Siikanderin ohjaamaa Illallinen ystävien kesken– näytelmää. Edessä on jälleen lukuisia mielenkiintoisia näytelmiä.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?