Musiikki

Raptorin menestys oli parhaimmillaan kuin Käärijä-ilmiö – Levy-yhtiö valikoitui kolikkoa heittämällä

Viime vuosituhannella, vuonna 1989 syntyi yhtye, jonka nimi on Raptori. Tähdenlennoksi ajateltu bändi oli tuohon aikaan jonkinlainen outolintu. Musiikki ei ollut perinteistä laulumusiikkia, mutta ei myöskään hiphoppia. Raptorin voi sanoa olevan jollain tavalla myös suomalaisen […]

Tapahtumat

Portion Boys avasi vauhdikkaasti Tapiola Festivaalin – Dingo villitsi yleisön lauantaina

Tapiola Festivaali järjestettiin tänä vuonna Leppävaarassa GolfStar Leppävaaran alueella. Ensimmäistä kertaa kolmepäiväisenä järjestetty festivaali keräsi runsaasti yleisöä katsomaan 50 huippuartistia. Tapahtuman torstaina aloitti Portion Boys, jonka energinen show nappasi yleisön mukaansa heti alkumetreiltä lähtien. Kesän […]

Musiikki

Ressu Redford säkenöi valkoisessa asussaan Vauhti Kiihtyy-festareilla

Vantaan Vauhti Kiihtyy-festivaalin toinen päivä oli aurinkoisempi kuin ensimmäinen päivä. Sade ei häirinnyt festivaalikansaa ja väkeä oli tullut myös enemmän paikalle kuin edellisenä päivänä. Lauantain käynnisti Happoradio. Happoradion jälkeen estradilla nähtiin Turmion kätilöiden esitys ja […]

Menovinkit

Arttu Wiskari täytti Tikkurilan urheilupuiston – Nostalgiaa Raptorin tapaan

Vantaan Vauhti Kiihtyy-festivaali käynnistyi sateisessa säässä perjantaina iltapäivällä. Päivän ensimmäisenä esiintyjänä oli Popeda, joka villitsi klassikkohiteillään yleisön. Keikan aikana kuultiin myös uudempaa tuotantoa, jota ei vielä ole julkaistu. Vaikka päivä alkoi sateessa, niin ei se […]

Henkilökuva

Portion Boys toteutti Sami Kurosen pitkäaikaisen unelman – ”Pikkupojasta asti olen haaveillut”

Vantaalla järjestettävän Tikkurila Festivaalin juontajana on toiminut alusta lähtien, kahta vuotta lukuun ottamatta, radiosta ja televisiosta tuttu juontaja Sami Kuronen. Kuroselle Tikkurila Festivaali on ollut siitä mieluisa, kun kotimatka on ollut lyhyt.

– Tämä on ollut leppoisa ja mieluisa pesti, yksi kesän kohokohdista. Kotikylän festivaali, kun asun tuossa reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Tästä pääsee näppärästi nukkumaan. Varsinkin tällaisina keleinä, kun tänä vuonnakin kolmena päivänä aurinko paistaa, niin en parempaa kesäduunia keksi, Kuronen toteaa. […]

Tapahtumat

Apulanta päätti perinteiseen tapaan Tikkurila Festivaalin

Tikkurila Festivaalien viimeinen päivä alkoi Anin esiintymisellä, jonka jälkeen vuorossa oli Mariska. Mariskalle esiintyminen oli toinen Tikkurilassa, sillä viimeksi hän nousi lavalle vuonna 2021. Mariska lauloi tunnettuja kappaleitaan, joista kuultiin muun muassa Suloinen myrkynkeittäjä. Mariskan […]

Musiikki

Käärijä lumosi jälleen kotiyleisönsä – Illan päätti todellinen legenda

Tikkurila Festivaalien toinen päivä käynnistyi Vantaan oman pojan Käärijän tahdissa. Euroviisuista suursuosioon noussut artisti ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan antoi yleisölleen jälleen koko rahan edestä. Juttujen taso paranee vain vuosi vuodelta. Käärijän suosio näkyy edelleen, […]

Menovinkit

Portion Boysin JaloTiina liikuttui Tikkurila Festivaaleilla – Lämpöä piisasi festariyleisölle

Jo 11 kertaa järjestettävä Tikkurila Festivaali käynnistyi torstaina. Festivaalin avasi Maustetytöt. Päälavalla ensimmäinen esiintyjä oli suureen suosioon noussut Portion Boys. Pari uutta kappaletta viimeisten kuukausien aikana julkaissut Portion Boys kiertää ahkeraksi festivaalilavoja tänä kesänä ja […]

Musiikki

Tikkurila Festivaali tuo taas suuren joukon huippuartisteja Vantaalle

Torstaina Vantaan Hiekkaharjussa käynnistyy Suomen kovimpien festivaalien joukkoon kymmenessä vuodessa noussut Tikkurila Festivaali. Hiekkaharjun urheilukentällä aivan Hiekkaharjun juna-aseman läheisyydessä järjestettävä festivaali kerää joka vuosi runsain määrin ihmisiä kuuntelemaan kotimaisia huippuartisteja. Festivaalit avaa torstaina Maustetytöt ja […]

Musiikki

Eero Raittinen on kuollut

Laulajana tunnettu Eero Raittinen on kuollut. Raittinen oli kuollessaan 80-vuotias. Raittisen kuolemasta on kertonut rumpali Janne Haavisto, jonka kanssa Raittinen on tehnyt töitä aiemmin yhdessä. – Eero Raittisen perheen pyynnöstä tulin kertomaan suuren suru-uutisen. Rakas […]