Mennyt viikonloppu oli Raumalla jälleen elokuvan juhlaa, kun kaupungissa järjestettiin jo 25. kerran Blue Sea Film Festival. Tämän vuoden kohdemaa oli Ruotsi, ja niinpä ruotsalaisesta elokuvasta olikin kertomassa elokuvatutkimuksen yliopistolehtori Kimmo Laine.
Festivaalilla nähtiin iso joukko vuoden aikana ensi-iltaan tulleita kotimaisia elokuvia. Yhtenä sellaisena oli Mari Rantasilan ja Milka Ahlrothin tähdittämä Joulumaa. Tämän elokuvan yksi tärkeimpiä asioita on se, että tärkeissä rooleissa on kaksi jo yli nelikymppistä naisnäyttelijää. Tuosta Ahlroth kommentoi seuraavaa:
– Mulle sanottiin ennen kuvauksia, että ei leffassa voi isoissa rooleissa kahta 40+ naisnäyttelelijää.
Yleensäkin mikä ihme siinä on, että miesnäyttelijälle ikääntyminen on karismaa, mutta naisnäyttelijän työt vähenevät? Koska asialle saadaan muutos, onko Joulumaa se asia?
Molemmat naiset myös kertoivat, että tämä leffa opetti vähän myös sitä, että nimen keksimiseen kannattaa panostaa.
– Leffaa oli menty katsomaan pienten lasten kanssa, kun nimi nyt oli kerran Joulumaa. Lasten ilmeet olivat olleet tietyssä kohdin näkemisen arvoisia. No tästä varmaan opimme jatkossa, totesi Rantasila.
Ruben Östlind keksi elokuvan uudelleen
Ruotsalaista uuden elokuvan huippua edusti Ruben Östlindin vino komedia The Square, joka voitti myös Cannesin pääpalkinnon eli Kultaisen palmun. Östlind on juuri nyt kuuma nimi pohjoismaisessa elokuvamaailmassa. Tarmo Hotanen kysyikin, että mikä tekee Östlindistä niin kuumaan?
– No Ruben Östlind keksi elokuvan uudelleen, totesi elokuvatutkimuksen yliopistolehtori Kimmo Laine.
Laine myös vähän avasi asiaa lisää toteamalla, että Östlind on onnistunut tekemään elokuvia kuin niitä ei olisi koskaan ennen ollut. Laine lisäsi, että Östlindin lisäksi samaan kategoriaan kuuluu myös Roy Andersson.
– No se ero miehillä on, että Anderssonin elokuvissa on aina täydellinen maailma, mutta Östlindin puolestaan maailma näyttää rumalta ja kaikki kiinnostava taåpahtuukin oikeastaan kohtausten ulkopuolella, Laine jatkoi.
Ruotsielokuvan pahin aallonpohja oli 1930-luvulla
Laine myös totesi, että ruotsalaisessa elokuvassa se pahin aallonpohja oli 1930-luvulla, mutta sitten 40-luvulla tuli Ingmar Bergman ja hänen kamarielokuvansa.
– Bergman on elokuvassa vähän samaa kuin mitä August Strindberg oli teatterissa. Strindberd teki kamarinäytelmiä ja Bergman siis kamarielokuvia, Laine kertoi.
Laineen mukaan monessa Bergmanin elokuvassa alkuasetelma on se, että perhe tapaa pitkästä aikaa, jonka jälkeen syödään. Seuraavaksi sitten kaikki revitään keskustellen kappaleiksi, jonka seurauksena korttitalo romahtaa.
Leffoja laidasta laitaan
Kolmen päivän aikana nähtiin leffoja laidasta laitaan, ja itse ehdin katsomaan seuraavat:
– Ruben Östindin The Square
– Ingmar Bergmanin Syyssonaatti
– Aleksi Mäkelän 95
– Heikki Kujanpään Suomen hauskin mies
– Teemu Nikin Armomurhaaja
– Armando Iannuccin Death of Stalin
– Inari Niemen Joulumaa
– Simo Halisen Kääntöpiste
Jokaista leffaa pystyn suosittelemaan erittäin lämpimästi. Armando Iannuccin elokuvassa Stalinin kuolemanjälkeinen aika revitään kappaleiksi absurdin komedian keinoin.
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?