Bad times at the El Royale sykkii neo-noiria Agatha Christie ja James Ellroy hengessä

Drew Goddardin toinen pitkä ohjaus on monasti nähty yhden tilan mysteeri. Tunnelma ja loistavat näyttelijät kantavat pidemmälle kuin itse käsikirjoitus.

Vuonna 2012 Drew Goddard nousi parrasvaloihin elokuvalla The cabin in the woods. Kekseliäs kauhuelokuva toimi myös komediana. Ohjaaja / käsikirjoittajan uusi elokuva edustaa täysin eri genreä eikä ole yhtä yllätyksekäs. Kaiken lisäksi Agatha Christiemäinen jännityselokuva Bad times at El Royalessa haisee vahvasti Quentin Tarantinon Hateful eight (2015).

Bad times at El Royale kuljettaa katsojan Nevadan ja Kalifornian rajalla sijaitsevaan motelliin. Kuuma hellepäivä alkaa kääntyä sateiseksi yöksi ja illan aikana motelliin eksyy jos minkälaista kulkijaa pappismiehestä pölynimurikauppiaaseen. Jo alusta asti katsojaa kiusoitellaan sillä faktalla, että kukaan ei ole sitä miltä näyttää ja motellinkin menneisyydestä löytyy synkkiä salaisuuksia.

Tarantinomaisesti Goddard on myös päättänyt olla kuljettamatta tarinaa kronologisesti. Kikka on nähty useasti ja toimii kuten yleensäkin. Kuvaus on huolella suunniteltu ja väkivaltaisen trillerin tunnelma pysyy tiiviinä tuoden mieleen L.A Confidentialin kaltaiset elokuvat. Goddard on myös keksinyt hyödyntää musiikin ohella motelliin eksyvän laulajattaren (Cynthia Erivo) lauluharjoituksia taustaäänenä.

Vasta toisessa suuressa roolissaan esiintyvä Erivo on loistava ja koko näyttelijäkaarti Jeff Bridgesin johdolla pelaa hyvin yksiin. Elokuva on kestoltaan lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta ei sorru turhuuksiin tai pitkitettyyn loppuun. Hyvänä joskin tavanomaisena rikosviihteenä elokuva saa kolme pistettä viidestä.

Teksti: Janne Kaarenoja

Kuvat:

Kimberley French

Courtesy of Twentieth Century Fox